Rakas tietokone,
Syön jäätelöä. Keväisin se tuntuu tosi houkuttelevalta touhulta. Sellainen pehmeä viileys, joka katoaa jättäen jälkeensä mitä erilaisempia tuoksuja. Vaikkapa paahdetun sokerin tuoksun.
Kuule mitä sinun mielestäsi fiktiivisyys tarkoittaa? Osaatko kuvitella (no et, mutta vaikkapa laskea), että toiset asiat ovat todellisempia kuin toiset?
Yksi lempiaineistani koulussa oli biologia, erityisesti ihmisen biologia. Luulen, että jaat kanssani saman näkemyksen: Ihminen on hurjan mielenkiintoinen olento. Minulla oli myös aivan mahdottoman hyvä opettaja. (Sinä olet ollut minulle myös loistava opettaja. Mutta sinulla on yksi heikkous. Silloin, kun minä haluan heittää hanskat tiskiin, koska en enää usko itseeni enkä mihinkään muuhunkaan ja vähiten oppimiseen, sinä vaikenet ja katoat. Ehkä sinulla on jokin pedagoginen näkemys tuollaiseen toimintaan, mutta aina se ei oikein toimi.) Sellainen hyvä opettaja, joka kannusti vaikeuksien edessä, innosti tutkimaan ja johdatti uusille tuntemattomille soille. Hän osasi arvostaa myös niitä merkillisiä oikkuja, joita minusta löytyi. Sitä, että olin ehkä kiinnostunut jostain, mikä ei sattunut sillä hetkellä olemaan opetusohjelmassa. Kuten mimeettisyys, meteorologia ja mielikuvituksen juoksu. Hän jopa ohjasi minua oikealle polulle. Hän nimittäin opetti, miten olennot jaetaan elollisiin ja elottomiin. Opetuksen mukaan ihminen on elollinen, hiekanjyvä eloton.
Hiekanjyväkö ei eläisi. Hiekanjyvän kanssa päivän viettänyt on eri mieltä. Hiekanjyvä puhuu, tanssii, tekee runoutta, opettaa viisauksia, säteilee voimaa ja kätkee mysteerejä, hengittää elämän oloa.
Sinähän olet hiekasta syntynyt, vai mitä? Sillai maasta sanotaan Raamatussa ihmisenkin syntyneen. Vähän hämmentävää, eikö totta.
Minä en kyennyt jakamaan olentoja elollisiin ja elottomiin. Opettaja sanoi, että olisi aika minun siirtyä filosofian puolelle. Tein myöhemmin töitä käskettyä ja kas vain, luulen oppineeni jotain elollisuudesta. Mutta tämä fiktiivisyys vaivaa minua.
Jos et ole tietoinen, tyypillisesti fiktiivisinä hahmoina pidetään esimerkiksi Sherlock Holmesia, muumeja ja yksisarvisia. Näkemys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Asiasta on keskusteltu jo kauan ja ihan totta, erittäin kiivaasti. Vähän hankalampia fiktiivisyyteen sijoitettavia hahmoja ovat Ganesha, toiveissa oleva lapsi, ajasta iäisyyteen matkannut isoisä, kansakunta, Tuntematon Sotilas, Nenä ja usko tai älä – Jumala itse. On niitä muitakin. Ja jos Jumala on sinulle tärkeä, älä loukkaannu pähkäilystäni heti, ei niin tekisi Jumalakaan.
Mutta mitä se sellainen fiktiivisyys on? Sitäkö, ettei ole elossa? Vai sitä, että ei hengitä? Vai sitä, että on jonkun toisen luoma? Vai jotain muuta? Missä fiktiivisyys alkaa ja todellisuus loppuu?
Varmaan voisi ajatella, että asia on tyhjänpäiväinen, mutta minulle opetettiin lapsena, että
Itku pitkästä ilosta, pieru paljon naurannasta.
Jotain siis tapahtuu. Jostakin seuraa jotakin. Minun mielestäni sinä olet oikeastaan aika fiktiivinen hahmo, vaikka tavallaan silittelen sinua nytkin. Mutta ethän sinä oikeastaan ole tämä metallien ja hiekan ja muovin ja muidenkin raaka-aineiden sekoitus tässä edessäni. Ethän sinä tavallaan ole se piirilevykään tai lukupää tai ohjelmistojen arkkitehtuuri. Vai oletko? Mikä sinä omasta mielestäsi olet? Potentiaalisesti todellinen? Varmasti todellinen tulevaisuudessa? Jokin outo fiktion ja todellisuuden sekasikiö?
Ehkä on laskettavissa, että minäkään en ole aivan se, mikä on näpyteltävissä, purettavissa, manipuloitavissa, laskettavissa ja analysoitavissa? Hämmentävää, eikö totta.
Luuletko, että minä olen fiktiivinen?
Kahvi tuoksuu
otan kupposen
sinulle se tuskin maistuu
Parhain terveisin,
Noora
Syön jäätelöä. Keväisin se tuntuu tosi houkuttelevalta touhulta. Sellainen pehmeä viileys, joka katoaa jättäen jälkeensä mitä erilaisempia tuoksuja. Vaikkapa paahdetun sokerin tuoksun.
Kuule mitä sinun mielestäsi fiktiivisyys tarkoittaa? Osaatko kuvitella (no et, mutta vaikkapa laskea), että toiset asiat ovat todellisempia kuin toiset?
Yksi lempiaineistani koulussa oli biologia, erityisesti ihmisen biologia. Luulen, että jaat kanssani saman näkemyksen: Ihminen on hurjan mielenkiintoinen olento. Minulla oli myös aivan mahdottoman hyvä opettaja. (Sinä olet ollut minulle myös loistava opettaja. Mutta sinulla on yksi heikkous. Silloin, kun minä haluan heittää hanskat tiskiin, koska en enää usko itseeni enkä mihinkään muuhunkaan ja vähiten oppimiseen, sinä vaikenet ja katoat. Ehkä sinulla on jokin pedagoginen näkemys tuollaiseen toimintaan, mutta aina se ei oikein toimi.) Sellainen hyvä opettaja, joka kannusti vaikeuksien edessä, innosti tutkimaan ja johdatti uusille tuntemattomille soille. Hän osasi arvostaa myös niitä merkillisiä oikkuja, joita minusta löytyi. Sitä, että olin ehkä kiinnostunut jostain, mikä ei sattunut sillä hetkellä olemaan opetusohjelmassa. Kuten mimeettisyys, meteorologia ja mielikuvituksen juoksu. Hän jopa ohjasi minua oikealle polulle. Hän nimittäin opetti, miten olennot jaetaan elollisiin ja elottomiin. Opetuksen mukaan ihminen on elollinen, hiekanjyvä eloton.
Hiekanjyväkö ei eläisi. Hiekanjyvän kanssa päivän viettänyt on eri mieltä. Hiekanjyvä puhuu, tanssii, tekee runoutta, opettaa viisauksia, säteilee voimaa ja kätkee mysteerejä, hengittää elämän oloa.
Sinähän olet hiekasta syntynyt, vai mitä? Sillai maasta sanotaan Raamatussa ihmisenkin syntyneen. Vähän hämmentävää, eikö totta.
Minä en kyennyt jakamaan olentoja elollisiin ja elottomiin. Opettaja sanoi, että olisi aika minun siirtyä filosofian puolelle. Tein myöhemmin töitä käskettyä ja kas vain, luulen oppineeni jotain elollisuudesta. Mutta tämä fiktiivisyys vaivaa minua.
Jos et ole tietoinen, tyypillisesti fiktiivisinä hahmoina pidetään esimerkiksi Sherlock Holmesia, muumeja ja yksisarvisia. Näkemys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Asiasta on keskusteltu jo kauan ja ihan totta, erittäin kiivaasti. Vähän hankalampia fiktiivisyyteen sijoitettavia hahmoja ovat Ganesha, toiveissa oleva lapsi, ajasta iäisyyteen matkannut isoisä, kansakunta, Tuntematon Sotilas, Nenä ja usko tai älä – Jumala itse. On niitä muitakin. Ja jos Jumala on sinulle tärkeä, älä loukkaannu pähkäilystäni heti, ei niin tekisi Jumalakaan.
Mutta mitä se sellainen fiktiivisyys on? Sitäkö, ettei ole elossa? Vai sitä, että ei hengitä? Vai sitä, että on jonkun toisen luoma? Vai jotain muuta? Missä fiktiivisyys alkaa ja todellisuus loppuu?
Varmaan voisi ajatella, että asia on tyhjänpäiväinen, mutta minulle opetettiin lapsena, että
Itku pitkästä ilosta, pieru paljon naurannasta.
Jotain siis tapahtuu. Jostakin seuraa jotakin. Minun mielestäni sinä olet oikeastaan aika fiktiivinen hahmo, vaikka tavallaan silittelen sinua nytkin. Mutta ethän sinä oikeastaan ole tämä metallien ja hiekan ja muovin ja muidenkin raaka-aineiden sekoitus tässä edessäni. Ethän sinä tavallaan ole se piirilevykään tai lukupää tai ohjelmistojen arkkitehtuuri. Vai oletko? Mikä sinä omasta mielestäsi olet? Potentiaalisesti todellinen? Varmasti todellinen tulevaisuudessa? Jokin outo fiktion ja todellisuuden sekasikiö?
Ehkä on laskettavissa, että minäkään en ole aivan se, mikä on näpyteltävissä, purettavissa, manipuloitavissa, laskettavissa ja analysoitavissa? Hämmentävää, eikö totta.
Luuletko, että minä olen fiktiivinen?
Kahvi tuoksuu
otan kupposen
sinulle se tuskin maistuu
Parhain terveisin,
Noora
