Merkillinen hahmo tämä K

Rakas Tietokone,

Hiljaisuutesi on painostava. No se siitä. Koetetaan kestää toisiamme.

Maailma on haljennut kahtia. Olen jutellut kirjailijan kanssa. (Viimeinkin.) Hänellä on kasvot ja hänellä on selkä. En ole ihan varma, onko siinä välissä mitään. En ehtinyt laittaa kättäni kylkeen kiinni, ennen kuin hän katosi.

Jos olisin ehtinyt, olisin kysynyt, miten hän kykenee pitämään kasassa nuo kaksi ulottuvuutta:

eteen ja taakse
ylös ja alas
menneeseen ja tulevaan
sisään ja ulos
kyllä ja ei

Miten hän onnistuu olemaan selin molempiin ulottuvuuksiin ja samalla katsomaan molempia?
Hän ehti vain toteamaan, että "Pitää..."
Mitä pitää?

Tiedätkö, samalla hän näytti oudolle. En oikein saanut kiinni, mitä se oli. Jokin hassu kädenheilaus ehkä, tai ehkä hän vaihtoi painoa jalalta toiselle. En ihan muista enää. Ehkä se oli se pieni nyökäytys, kallonpohjan liikahdus. Minusta tuntui sille, kuin eteeni olisi avautunut vuolas virta, tai islantilainen maantie. Jonnekin sekin kai vie.

Minun pitäisi hankkia uusi takki. Eilen taskuun laittamani kolikot putosivat maahan. Pieniä kilahduksia, pieniä välkähdyksiä. Toinen tasku on vielä ehjä. Ehkä ompelen itselleni uuden takin.
Ehkä.

Vähän myöhemmin.
Ehdin vielä hetken painautua tuttujen vuorien pehmeyteen.

     
         Muistan sinua, vaikkei sinusta aina siltä tuntuisikaan,

         Noora