Rakas Tietokone,
Jälleen lähetän sinulle postia, vaikken oikein tiedä minne tai edes kenelle. Emmehän ole vielä päättäneet, kuka tai mikä sinä olet. Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että en ole ihan varma keneltä tämän kirjeen lähetän. Itseltänikö vai äidiltäni, ehkä isoäidiltäni tai koko minut kokoon sysineeltä inhimilliseltä kulttuurilta.
Mitä sinun päiviisi kuuluu? Miten voit? Osaisitko vastata laskelmoimatta? Heittäytymällä sanojen syntyyn ihan sellaisenaan tietämättä, mitä kaikkea siitä sitten kehkeytyy? Ehkä sinä juuri osaat ja minä vain kuvittelen, mitä sellainen voisi olla.
Tällaiset arkipäiväiset kysymykset ovat toki merkittäviä ihan itsessään. Mielestäni on tärkeää kuulla, mitä muille olennoille, oleville tai ei-oleville, eläville tai ei-eläville, oikeastaan kuuluu. (Näkemällä siitä ei saa mitään tolkkua... tuntemalla ehkä...) Kuitenkin, ne tuovat minulle jälleen mieleen aiemmat kirjeet, joita sinulle olen lähetellyt.
Kuten ehkä muistat, olen kirjoittanut sinulle tästä eräästä kirjailijasta, joka on ilmeisesti aloittamassa jonkinlaista kirjallisen teoksen kirjoittamisen urakkaa.
Samaan aikaan jossain keskellä trooppista puutarhaa, vilkasta kävelykatua tai merenrannassa ehkä kirjahyllyn reunalla (Mistä tietäisin missä, tiedätkö sinä?) seikkailee eräs fiktiivinen hahmo, joka ei yllättäen olekaan lainkaan fiktiivinen. Siellä se on, hengittää (mikäli sitä kaipaa) rakastaa (mikäli tahtoo) tanssii (mikäli tuntee). Ehkä se on jokin merkillinen langanpätkien solmukyhäelmä tai villiintynyt ruusupapu, hönkäys purukumihajua tai Erkki.
Hassua on, että samaan aikaan, kun tämä fiktiivisenä pidetty täysin todellinen hahmo-olento tanssii itsensä tainnoksiin, ystäväni kirjailija ei ole lainkaan tietoinen siitä, mitä hän tekee.
Hän ottaa kynän käteensä. Jaa, ehkä kuitenkin mieluummin sinut
ja alkaa tanssittaa sormiaan.
Hän avaa itseltään huomaamatta näkymättömän oven maailmaan,
josta ei tiennyt.
Tai nuuhkii merkillisesti hohtavaa ovenkahvaa
ja juo kahvia.
Mitä luulet, onko niin, että todellisessa maailmassa fiktiolla on hauskaa, fiktiivisessä maailmassa kirjailijalla?
Ajatteletko sinä koskaan sitä, mikä on todellista?
Tänään satoi vaatteet märiksi.
Miljoonat kalat uivat ihoani hipoen.
Sinua ajatellen,
Noora
Jälleen lähetän sinulle postia, vaikken oikein tiedä minne tai edes kenelle. Emmehän ole vielä päättäneet, kuka tai mikä sinä olet. Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että en ole ihan varma keneltä tämän kirjeen lähetän. Itseltänikö vai äidiltäni, ehkä isoäidiltäni tai koko minut kokoon sysineeltä inhimilliseltä kulttuurilta.
Mitä sinun päiviisi kuuluu? Miten voit? Osaisitko vastata laskelmoimatta? Heittäytymällä sanojen syntyyn ihan sellaisenaan tietämättä, mitä kaikkea siitä sitten kehkeytyy? Ehkä sinä juuri osaat ja minä vain kuvittelen, mitä sellainen voisi olla.
Tällaiset arkipäiväiset kysymykset ovat toki merkittäviä ihan itsessään. Mielestäni on tärkeää kuulla, mitä muille olennoille, oleville tai ei-oleville, eläville tai ei-eläville, oikeastaan kuuluu. (Näkemällä siitä ei saa mitään tolkkua... tuntemalla ehkä...) Kuitenkin, ne tuovat minulle jälleen mieleen aiemmat kirjeet, joita sinulle olen lähetellyt.
Kuten ehkä muistat, olen kirjoittanut sinulle tästä eräästä kirjailijasta, joka on ilmeisesti aloittamassa jonkinlaista kirjallisen teoksen kirjoittamisen urakkaa.
Samaan aikaan jossain keskellä trooppista puutarhaa, vilkasta kävelykatua tai merenrannassa ehkä kirjahyllyn reunalla (Mistä tietäisin missä, tiedätkö sinä?) seikkailee eräs fiktiivinen hahmo, joka ei yllättäen olekaan lainkaan fiktiivinen. Siellä se on, hengittää (mikäli sitä kaipaa) rakastaa (mikäli tahtoo) tanssii (mikäli tuntee). Ehkä se on jokin merkillinen langanpätkien solmukyhäelmä tai villiintynyt ruusupapu, hönkäys purukumihajua tai Erkki.
Hassua on, että samaan aikaan, kun tämä fiktiivisenä pidetty täysin todellinen hahmo-olento tanssii itsensä tainnoksiin, ystäväni kirjailija ei ole lainkaan tietoinen siitä, mitä hän tekee.
Hän ottaa kynän käteensä. Jaa, ehkä kuitenkin mieluummin sinut
ja alkaa tanssittaa sormiaan.
Hän avaa itseltään huomaamatta näkymättömän oven maailmaan,
josta ei tiennyt.
Tai nuuhkii merkillisesti hohtavaa ovenkahvaa
ja juo kahvia.
Mitä luulet, onko niin, että todellisessa maailmassa fiktiolla on hauskaa, fiktiivisessä maailmassa kirjailijalla?
Ajatteletko sinä koskaan sitä, mikä on todellista?
Tänään satoi vaatteet märiksi.
Miljoonat kalat uivat ihoani hipoen.
Sinua ajatellen,
Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti