Rakas Tietokone,
Olin matkalla kesään. Reissuamisen draama huipentui järvessä kastautumiseen. Kaihdan kylmää vettä, mutta sainpas itseni provosoitua polskimaan hyisessä ja hiljaisessa. Siinä astuessani uimaportaiden kolmannelle askelmalle huomasin olevani paikassa, josta ei ole paluuta. Tiedätkö, se on kiehtova paikka, piste avaruudessaan. Hiljaisuus ja olemisen täyteys kaiken tapahtuneen jälkeen ja ennen vajoamista juokseviin vesiin.
Joka tapauksessa niistä nimistä, mistä olen kirjoittanut sinulle aiemmin. Mitä luulet, määrääkö nimi hahmon vai hahmo nimen?
Ehkä se on se kolmas, joka määräykset latelee. Ehkä siinä alkukasteen paikassa nimi ja hahmo ovat niin yhtä, ettei minkään kausaalisuussuhteen miettimisessä ole mitään järkeä. Kun nyt sitten on tämä '8', josta en tiedä vielä muuta kuin, että se/hän on fiktiivinen hahmo, miten nimi on oikeastaan voinut tulla olevaksi?
Kuulen kastajan sanovan: "Kastan sinut '8'ksi."
Mutta kenet sitten?
Kuka tämä henkilö on, joka nyt on kastettu? Yksi vastaus kuluu, että se on "fiktiivinen hahmo". Mutta mitä se sitten kertoo? Sen, että se on juuri se fiktiivinen hahmo, jota se tietty kirjailija mietiskelee. Miten voin olla varma, että se on juuri Se fiktiivinen hahmo, joka tuli kastetuksi, eikä joku toinen? Laske minulle, ole kiltti, kun olet taitava kumminkin. Miten voin olla varma, että järvestä nousee sama olento, eikä sinne mennyt ole tullut hauen syömäksi tai kaapatuksi virtuaalitodellisuuteen?
Oh, tämä kaikki vaikuttaa hyvin epävarmalta ja jos totta puhun, aikamoiselta saivartelultakin.
Ehkä se on vain mieleni leikkiä, mutta minua painaa kasteen teeskentelemättömyys. Vaikka sitten kastettaisiin fiktiivinen hahmo, täytyyhän sen olla tosi ja vakavasti otettava tapahtuma. Tästä eteenpäin '8' kantaa kastetta mukanaan ja jokaisella askeleella piirtää nimensä maankamaraan, jättää hiuksissaan ilmaan nimensä pyörteitä, värjää vesien virtoja ja suutelemilleen suille nimensä huutoja.
Sillä siinä paikassa, kun viittauspiste syntyy, nimi ja kantaja painautuvat toisiaan vasten. Tuohon yhteen pisteeseen nojautuneina he kokeilevat siirtää painoa toisilleen lempeästi ja sovittaen. Antavat painoaan takaisinkin. Liu'uttavat pintaansa kohtaansa, kuikan tapaan. Pysyvät silti toisissaan kiinni. Kääntyvät ja painuvat kohti, kunnes tahtovat koettaa toisistaan ponnistaa. Viittaus sulkee heidät syliinsä.
Vaikka kaikki voisi tietysti olla myös toisin. Ehkei kastetta koskaan tapahdukaan tai ehkä tapahtuu kaksi. Vai onko niin, että tuo hahmo, jota en tunne, päätti jo kauan sitten oman nimensä ja sen kaiut? Nimet ovat kiehtovia. Tilan haltuunottoja. Hän tanssii itsensä olevaksi. Saatpa nähdä.
Mitä sinä ajattelet omasta nimestäsi? Mikä sinun nimesi oikeasti edes on?
Ystävällisesti,
Noora
P.s. Lähetä vain minulle paluuviestinä kaikki loogiset virheet, jotka tein. Maalaan niistä taulun.
Olin matkalla kesään. Reissuamisen draama huipentui järvessä kastautumiseen. Kaihdan kylmää vettä, mutta sainpas itseni provosoitua polskimaan hyisessä ja hiljaisessa. Siinä astuessani uimaportaiden kolmannelle askelmalle huomasin olevani paikassa, josta ei ole paluuta. Tiedätkö, se on kiehtova paikka, piste avaruudessaan. Hiljaisuus ja olemisen täyteys kaiken tapahtuneen jälkeen ja ennen vajoamista juokseviin vesiin.
Joka tapauksessa niistä nimistä, mistä olen kirjoittanut sinulle aiemmin. Mitä luulet, määrääkö nimi hahmon vai hahmo nimen?
Ehkä se on se kolmas, joka määräykset latelee. Ehkä siinä alkukasteen paikassa nimi ja hahmo ovat niin yhtä, ettei minkään kausaalisuussuhteen miettimisessä ole mitään järkeä. Kun nyt sitten on tämä '8', josta en tiedä vielä muuta kuin, että se/hän on fiktiivinen hahmo, miten nimi on oikeastaan voinut tulla olevaksi?
Kuulen kastajan sanovan: "Kastan sinut '8'ksi."
Mutta kenet sitten?
Kuka tämä henkilö on, joka nyt on kastettu? Yksi vastaus kuluu, että se on "fiktiivinen hahmo". Mutta mitä se sitten kertoo? Sen, että se on juuri se fiktiivinen hahmo, jota se tietty kirjailija mietiskelee. Miten voin olla varma, että se on juuri Se fiktiivinen hahmo, joka tuli kastetuksi, eikä joku toinen? Laske minulle, ole kiltti, kun olet taitava kumminkin. Miten voin olla varma, että järvestä nousee sama olento, eikä sinne mennyt ole tullut hauen syömäksi tai kaapatuksi virtuaalitodellisuuteen?
Oh, tämä kaikki vaikuttaa hyvin epävarmalta ja jos totta puhun, aikamoiselta saivartelultakin.
Ehkä se on vain mieleni leikkiä, mutta minua painaa kasteen teeskentelemättömyys. Vaikka sitten kastettaisiin fiktiivinen hahmo, täytyyhän sen olla tosi ja vakavasti otettava tapahtuma. Tästä eteenpäin '8' kantaa kastetta mukanaan ja jokaisella askeleella piirtää nimensä maankamaraan, jättää hiuksissaan ilmaan nimensä pyörteitä, värjää vesien virtoja ja suutelemilleen suille nimensä huutoja.
Sillä siinä paikassa, kun viittauspiste syntyy, nimi ja kantaja painautuvat toisiaan vasten. Tuohon yhteen pisteeseen nojautuneina he kokeilevat siirtää painoa toisilleen lempeästi ja sovittaen. Antavat painoaan takaisinkin. Liu'uttavat pintaansa kohtaansa, kuikan tapaan. Pysyvät silti toisissaan kiinni. Kääntyvät ja painuvat kohti, kunnes tahtovat koettaa toisistaan ponnistaa. Viittaus sulkee heidät syliinsä.
Vaikka kaikki voisi tietysti olla myös toisin. Ehkei kastetta koskaan tapahdukaan tai ehkä tapahtuu kaksi. Vai onko niin, että tuo hahmo, jota en tunne, päätti jo kauan sitten oman nimensä ja sen kaiut? Nimet ovat kiehtovia. Tilan haltuunottoja. Hän tanssii itsensä olevaksi. Saatpa nähdä.
Mitä sinä ajattelet omasta nimestäsi? Mikä sinun nimesi oikeasti edes on?
Ystävällisesti,
Noora
P.s. Lähetä vain minulle paluuviestinä kaikki loogiset virheet, jotka tein. Maalaan niistä taulun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti